King of Roofs 2010

King of Roofs 2010-kilpailu on ratkaistu – Suomen paras kattoasennusliike on AR-KI Rakennus Oy

”Kerralla kuntoon”, on punainen lanka jokapäiväisessä työssämme toteaa Aki Raute AR-KI Rakennus Oy:stä, joka on valittu vuoden 2010 Suomen parhaaksi kattoasennusliikkeeksi. Seuraavaksi odottaa Pohjoismaiden ja Baltian maiden finaali ”North European Roofer of the Year 2010” joka järjestetään maaliskuun puolivälissä TUN Byg-rakennusmessuilla Tanskassa.

AR-KI Rakennus edustaa finaalissa Suomea Helsingin Huvilakadulle asentamallaan katolla. Kattotiileksi valittiin MONIERin Granat savikattotiili. Talo on rakennettu 1909 ja sen alkuperäinen savitiilikate oli 70-/80-luvulla muutettu betonikattotiileksi. Nyt talon tiilikate voitiin palauttaa lähelle alkuperäistä.

Katon pinta-ala on noin 300 m2 ja katon alueella oli monia erityistä ammattitaitoa
vaativia kohtia, mm. ulko- ja sisätaitteita, erkkereitä sekä kattolyhtyjä. Urakan aikana kattorakenne purettiin kokonaan, jonka jälkeen vaihdettiin kaikki eristeet. Kattoa lisäksi korotettiin riittävän tuuletuksen aikaansaamiseksi. Remontti tehtiin kevään ja kesän aikana. Työn kesto oli kokonaista 2,5 kuukautta ja koska talo sijaitsee Helsingin kantakaupungissa se ei lainkaan helpottanut työmaan aikaisia järjestelyjä, mukaanlukien suojaukset ja maa-alueiden vuokraukset sekä liikennejärjestelyt.

AR-KI Rakennuksella on laaja kokemus vanhojen kattojen saneeraamisesta. Työ tehtiin huolella ja ammattitaitoisesti kunnioittaen talon vanhaa tyyliä ja katon muotokieltä.

Vinner King of Roofs 2010

– Taitavaa työtä, sanoo Birgitta Pollari, MONIER, yksi tuomariston jäsenistä. Tämä katto osoittaa hienolla tavalla minkälaisia resursseja ja tietotaitoa kattojen asennus vaatii. Tässä katossa on otettu huomioon esteettiset puolet sen lisäksi että katosta on saatu aikaan toimiva kokonaisuus.

Suomen lisäksi ’King of Roofs’ tittelistä kilpaillaan Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Eestissä, Liettuassa ja Latviassa. Jokaisen maan voittaja edustaa maataan pohjoiseurooppalaisessa finaalissa ”North European Roofer of The Year 2010”, joka järjestetetään tänä vuonna TUN Byg-rakennusmessuilla Tanskassa maaliskuun puolivälissä.

Tietoa ’King of Roofs’ kilpailusta:

  • King of Roofs’ on järjestetty vuodesta 2007 ja siinä voivat kilpailla MONIERin valtuutetut asennusliikkeet, jotka ovat jäseninä MONIER Partner Clubissa. Kilpailun tavoitteena on kasvattaa kattoasentajien ammattiylpeyttä ja samalla nostaa esiin taitavia ja ammattitaitoisia kattoasentajia.
  • Kattoasennusliike voi kilpailla yhdellä tai useammalla katolla. Jokaisesta kilpailuun osallistuvasta katosta tulee lähettää kuva sekä kuvailla tehtyä työtä.
  • Kilpailuun osallistuvat katot arvioidaan seuraavien kriteerien perusteella: esteettiset ratkaisut, tekniset ratkaisut, kattotarvikkeiden ja erikoistiilien käyttö sekä ammattitaitoinen käsityö.
  • ’King of Roofs’ voittajat jokaisesta maasta osallistuvat pohjoiseurooppalaiseen finaaliin ”North European Roofer of The Year” jossa valitaan Pohjoiseuroopan paras kattoasentaja.

LUE LISÄÄ