Kattokiertue kunnialla päätökseen

Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa reissanneen Kattokiertueen avulla haluttiin paitsi tavata asiakkaita, myös nostaa kattojen arvostusta hieman erilaisen tapahtuman avulla. – Tällaisen tapahtuman avulla on helppo kertoa erilaisista kattotiilivaihtoehdoista ja tarjota asiantuntemustamme sekä rakentajien että peruskorjaajien käyttöön, tuotepäällikkö Birgitta Pollari kertoo.

Kattokiertue kohotti värikkään 200 m2:n kokoisen, puolipallon muotoisen teltan Turussa Kauppakeskus Skanssissa, Jyväskylässä Aren aukiolla, Tampereella Keskustorilla ja Helsingissä Rautatientorilla. Valkopunaista kuputelttaa oli vaikea olla huomaamatta missä tahansa se seisoikin. Tiukka aikataulu edellytti logistista tarkkuutta teltan purkamisessa ja pystytyksessä aina uudelle paikalleen.

–Monier Kattokiertue oli monessa suhteessa kuin moderni pohjoismainen rokkikiertue, mutta näkökulmanaan katot, Birgitta Pollari naurahtaa.

Jokaiselle jotakin

Kattokiertue oli suunnattu niin ammattilaisille kuin tavallisillekin katonvaihtajille ja rakentajille. Teemana oli tulevaisuuden kustannus- ja energiatehokas, helposti asennettava katto – ympäristönäkökulmaa unohtamatta.

Tapahtumateltassa katsottavaa ja koettavaa riitti koko perheelle. Pelaajille löytyi paitsi kilpailuja, myös Nintendo-nurkkaus. Katon historia ja erilaiset kattotiilet tulevat tutuksi makkaran syömisen ja kahvittelun lomassa. – Monet kävijät olivat yllättyneitä teltan tarjoamasta tietomäärästä. Kattotiilien lisäksi teltasta sai paljon historiatietoa, josta on hyötyä ja iloa aivan yleissivistyksenkin kannalta, Birgitta Pollari kertoo.

Birgitta Pollari oli itse paikalla miltei jokaisena päivänä. – Parhaiten jäi mieleen Tampereen ensimmäinen päivä, jolloin teltassa oli ajoittain jopa tungosta. Helsingin Rautatientorilla puolestaan vieraili myös tavanomaista useampia tiedotusvälineiden edustajia, hän muistelee.

Kävijöistä päätellen ensi vuonna Suomessa on edessä monia kattoremontteja. – Uudisrakentajia tapasimme vähemmän. Voi tietysti olla, että varsinkin talopaketin ostajalla on käytännössäkin vähemmän vaihtoehtoja, joten tietoa ei tarvitse, eikä ehkä aina ehdikään lähteä hakemaan tämän tyyppisistä tapahtumista.  Katonvaihtajalla on vain taivas rajana vaihtoehtojen suhteen, Birgitta Pollari vakuuttaa.

Jos valinta tuli tehdyksi jo teltassa, paikalla olleilta asiantuntijoilta voi pyytää neuvoja ja ideoita tai vaikka laskettaa materiaalit ja pyytää tarjouksen omalle katolleen.

Kiertueen tähti

Koko Kattokiertueen itseoikeutettu tähti oli tietysti ensi vuonna lanseerattava Titano/x, jonka ensiesiintyminen Suomessa ajoittui Kattokiertueeseen.

–Olemme pitkään tottuneet ajattelemaan kestävääkin kattomateriaalia vain rakennuksen suojana. Tulevaisuudessa markkinoilla on entistä enemmän rakennusmateriaaleja, joilla on useampiakin funktioita. Kattomateriaalin pinta voi esimerkiksi toimia aurinkopaneelin tavoin ja kerätä talteen auringon lämpöä tai aurinkosähköä. Ilmansaasteita pilkkovat katemateriaalit ovat toinen vaihtoehto, Birgitta Pollari kertoo.

Sellaisesta on oiva esimerkki juuri kevyt betonikattotiili Titano/x. Sen pinta, sisäänrakennettu suoja, suojaa tehokkaasti kattotiiltä UV-säteilyä ja happamia sateita vastaan ja pitää pinnan puhtaana levästä ja sammalista. Sen lisäksi se pilkkoo ilmaan mm. autojen pakokaasuista joutuvaa typpioksidia vaarattomaksi, sateen mukana pois huuhtoutuvaksi suolaksi. – Kestävällä ja muotoilultaan kauniilla kattotiilellä rakennettu 200 m2:n katto pilkkoo yhtä paljon typpioksidia kuin tavallinen auto tuottaa 17 300 kilometrin matkalla, Birgitta Pollari selventää.

Titano/x on erityisesti suunniteltu pohjoismaisiin taloihimme ja haastavaan pohjoiseen ilmastoon ja sitä tullaan valmistamaan Monierin Orimattilan Pennalan kattotiilitehtaalla.

Titano/x-katto tulee olemaan 98 prosenttisesti suomalainen. Vain jotkin erikoistiilet valmistetaan muualla. Valmistus pääsee vauhtiin ensi vuoden puolella.

Teksti: Dakota Lavento

LUE LISÄÄ