Uusi pakkauslinja juhlistaa 10-vuotiasta Pennalan tehdasta
Monierin Orimattilan Pennalan kattotiilitehdas juhlii 10-vuotissyntymäpäiviään tänä syksynä. Niitä juhlistetaan merkittävällä investoinnilla ympäristön hyväksi. Ja säästetään siinä samalla myös asiakkaiden rahaa.
Kun konsernin modernein kattotiilitehdas otettiin käyttöön joulukuussa 2000, se oli tullut maksamaan noin 70 miljoonaa markkaa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Pasi Raevaara ja rakensi NCC. Tehtaaseen oli valittu modernia teknologiaa ja runsaasti automatiikkaa. Prosessi ja sen layout suunniteltiin mahdollisimman muuntelukykyisiksi. Tarkoituksena oli, että tehtaan toimintaa ja sen tuotteita voitaisiin kehittää edelleen niin hyvin kuin vain mahdollista.
Pennalan tehdas on lunastanut lupauksensa ja on edelleen konsernin modernein. Tuotannon kehittäminen on myös jatkunut koko ajan. Nyt loppuvuoden aikana uusitaan mm. aikanaan paikallamuurattujen tiiliuunien katot entistä ehommiksi.
Merkittävä parannus pakkaustapaan
Asiakkaiden kannalta suurin muutos on kuitenkin tiilinippujen ja -lavojen pakkaustavan muutos.
Pennalan tehtaan logistiikkaa suunniteltiin aikanaan mahdollistamaan aikaisempaa kätevämmät ja nopeammat lastaukset. Samalla otettiin käyttöön yhtenäiset lavat, jotka helpottivat niiden kierrätystä. Tiilien pakkaustapa helpotti kattotiilien käsittelyä, siirtämistä ja katolle nostoa.
Tiililavalla on 252 tiiltä, 42 tiiltä nipussaan. Kun jokainen nippu pakattiin kutistekalvon sisään ja lopuksi kalvolla suojattiin koko lavallinen tiiliä, toimitukset päätyivät työmaille entistäkin paremmin suojattuina ja kunnossa. Pakkausjätettä vain syntyi aika lailla.
– Nykyaikaisilla rakennustyömailla pistää silmään siisteys. Rakennus- ja pakkausjätettä ei voi jättää tuulen lennäteltäväksi, tuotantojohtaja Simo Virolainen huomauttaa.
Kaikkea pakkausjätettä ei pysty kätevästi kierrättämään ja kaatopaikalle kuljetettuna ne tietysti maksavat.
– Kattotiilipakkausten suojaamiseen käytettävä muovi on keveytensä vuoksi hankalaa pakkausjätettä. Asiakaspalautteen myötä ryhdyimme miettimään, kuinka pystyisimme vähentämään paitsi pakkausmuovin määrää, myös parantamaan nippujen katollenostettavuutta, Virolainen kertoo.
Tuumasta päästiin nopeasti toimeen. Pakkauslinjainvestoinnin jäljiltä tiilipakkaukset näyttävät erilaisilta. Uudessa järjestelmässä rivit sidotaan nauhalla, myös ristiin, jotta se varmasti kestää katollenoston. Kun nippu on katolla, jätettä on syntynyt vain kahden siteen verran. Koko lavan yli asennetaan silti kutistekalvo.
Uusi pakkauslinja maksoi noin 250 000 euroa. Sen rakensi tehtaan alkuperäisten laitteiden toimittaja Monierin idean pohjalta ja toiveiden mukaiseksi.
Ja säästöjä syntyy. Muovia säästyy arviolta 40 000 kg eikä sitä tietystikään tarvitse kuljettaa kaatopaikalle. Säästöä syntyy myös pakkausmuovin kutistamiseen tarvittavan uunin sähkönkulutuksessa.
– Tiilien kannalta uusi pakkaustapa on myös entistä parempi, sillä avoimempana se ei kerää muoviin tiivistyvää kosteutta. Kaikki tiilet pakataan Premium-laatuna, Simo Virolainen kertoo.
Syntymäpäiväjuhlien odottelun ohessa tehtaalla tehdään ahkerasti työtä. Hiljaisempien vuosien jälkeen vilske on alkanut Pennalassa kesäkuussa. Simo Virolainen arvelee, että tänä vuonna valmistetaan jo noin 13,5 miljoonaa betonikattotiiltä. Tehdas on mitoitettu kaikkiaan 30 miljoonan tiilen tuotannolle.
Teksti ja kuvat: Dakota Lavento











