Tuotteidemme ympäristövaikutukset mittaamme elinkaariarviota käyttäen. Elinkaariarviossa selvitetään tuotteen kaikki merkittävät ympäristövaikutukset sen koko elinkaaren aikana raaka-aineiden tuotannosta tuotteen elinkaaren loppuun asti.
ISO 14001 -sertifikaatti
Ympäristöjärjestelmä auttaa meitä hallitsemaan yhä paremmin toimintamme vaikutuksia ympäristöön sekä osoittamaan hyvää ympäristöasioiden hallintaa. Systemaattinen tavoitteiden asetanta, toiminnan jatkuva seuranta ja mittaaminen ovat jokapäiväistä toimintaamme ja osa jatkuvaa parantamista.
ISO 14001 on johtamisjärjestelmä, jonka tarkoituksena on tukea ympäristönsuojelua ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä yrityksissä. Järjestelmä ottaa huomioon myös sosiaaliset ja taloudelliset tarpeet. Sen avulla yritys voi määritellä ympäristöpolitiikkansa ja päämääränsä, saavuttaa asetetut vaatimukset, parantaa toimintaansa ja osoittaa sen muille.
RT Ympäristöseloste
RT-ympäristöselostetoimikunta on myöntänyt ORMAX-betonikattotiilelle ensimmäisen uuden menetelmäohjeen mukaisesti laaditun RT ympäristöselosteen.
Tuotelähtöinen ympäristöpolitiikka ohjaa keskeisesti EU:n ympäristöpolitiikkaa ja rakennustuotteista tulee olla saatavissa ympäristötietoa. Vapaaehtoiset menettelyt ovat jo monessa maassa käytössä mm. ISO:n 14000-sarjan standardeja soveltaen. Rakennusteollisuus RT:n EKA- projektissa laadittiin ohje, jonka perusteella tehdään nykyiset ympäristöselosteet.



